Sparky

Pitkäkarvainen mäyräkoirauros, jolla Lymed Dog-painevaatteet käytössä vuodesta 2019 asti

Päätimme kokeilla Sparkylle Lymed-painevaatteita eroahdistuksen hoitoon, jota hänellä on ollut hyvin pitkään. Sparky haukkui tuntitolkulla joka kerta, kun jätimme hänet yksin kotiin. Poissa ollessamme hän oli hyvin levoton ja juoksi ympäri asuntoa etsien meitä.

Yritimme aivan kaikkea, että hän oppisi rauhoittumaan: olemme mm. kokeilleet koirakouluttajan meille opettamia rauhoittumistekniikoita sekä reseptilääkkeitä auttaaksemme Sparkya. Olemme myös kokeilleet muita markkinoilla olevia, vakiokokoisia paine- ja rauhoittumisliivejä. Mikään ei tuonut meille apua. Emme halunneet vielä luovuttaa, joten kokeilimme myös Lymed Dog -mittatilauspaitaa Sparkylle, toivoen, että saisimme hänet rentoututumaan. Sparky tottui paitaan hyvin nopeasti eikä yrittänyt riisua sitä ollenkaan. Ensimmäisellä pukemiskerralla saimme hänet jopa nukahtamaan paita päällä!

Emme halua olla sinisilmäisiä, mutta vaikuttaa siltä, että Sparky pärjää paidan avulla paremmin. Kun nykyään poistumme kotoa, puemme hänelle paidan. Poistuessamme hän katsoo meitä ikkunasta täysin hiljaa. Aiemmin hän alkoi haukkumaan jo siinä vaiheessa, kun teimme lähtöä. Kun palasimme, löysimme hänet aina odottamasta meitä heti oven takana. Nykyään kotiin palatessamme löydämme unitokkuraisen Sparkyn toisesta huoneesta, josta hän töpöttelee rauhallisesti tervehtimään meitä – täysin haukkumatta! Sparky ei enää hauku yksin ollessaan.

Emme väitä, että arkemme olisi nykyään täydellistä, koska ajoittain, kun saavumme kotiin ja Sparky on hereillä, hän tulee ikkunaan haukkumaan meille. Itse epäilen, että tämä voi johtua siitä, että mieheni on jättänyt osan Sparkyn paidan kiinnityksistä huolimattomuuttaan auki… Siitä huolimatta, niin kuin aina koiran kanssa, meillä on sekä hyviä että huonoja päiviä. Pitää vain muistaa, että uusiin tilanteisiin ja tapoihin tottumiseen menee aina aikaa!

Mariann

Yoko

6v-australianpaimenkoiranarttu, jolla Lymed Dog -painevaatteet käytössä kesästä 2015 asti

Yoko on koko ikänsä stressannut kovempia ääniä sekä vieraiden ihmisten puhetta. Käytös paheni kun Yoko steriloitiin 2013. Stressaantunutta käytöstä ja haukkumista ilmeni silloin, kun Yoko oli eri huoneessa ja toiseen huoneeseen tuli ihmisiä tai kun talon sisälle kuului ulkoa ihmisten puhetta ja ovien sulkemisääniä. Yokon tunnetila jäi pitkäksikin aikaa tähän stressaantuneeseen tilaan ja pienetkin äänet saivat sen haukkumaan. Ukkosella ja uutena vuotena Yokon tila paheni entisestään. Se hakeutui piiloon ja läähätti voimakkaasti. Joskus se jopa pissi alleen ja sillä oli todella suuri tarve päästä omistajan viereen.

Yokolle kokeiltiin ensimmäisen kerran koiran painepukua Lymedillä Tampereella. Ensimmäinen kerta sai minut hämmästymään Yokon reaktiosta pukuun. Puku oli ollut Yokolla viisitoista minuuttia päällä, kun se hiljeni ja rauhoittui minun jalkoihin täysin vieraassa ympäristössä. Tästä ei mennyt kauaa kun Yoko sai oman puvun sekä paidan ja pääsin totuttamaan Yokoa tuotteisiin. Ensimmäiset kerrat kun Yoko piti painepukua päällä, se selkeästi tunsi jotakin. Se hinkkautui seiniin ja lattiaan ja sai hepuleita. Kunhan puku oli ”asettunut” Yokon päälle, se rauhoittui. Useamman käyttökerran jälkeen Yoko selkeästi pystyy hyödyntämään pukua paremmin. Edelleen se saa hepulit ja kierii ensimmäiset minuutit, kun koiran painepuku on laitettu päälle.

Yoko rauhoittuu painevaatteen kanssa niin, että se ei kiinnitä niin suurta huomiota asioihin, jotka ennen ahdistivat ja pelottivat sitä. Yoko ei myöskään väsy käyttäessä pukua. Nykyään Yokolla käytetään painevaatteita yleensä ukkosen aikaan. Yoko ei enää reagoi ukkoseen tai ääniin samalla tavalla kuin ennen. Jos sillä on ukkosen aikaan puku päällä, se nostaa päänsä ylös jyrähdyksen aikaan, mutta ei läähättele stressaantuneena, ramppaa pitkin taloa tai pissi sisälle. Se jopa kykenee käymään aidatulla pihalla pissillä. Yokolla käytetään pukua myös tutkimusmielessä – joskus puku laitetaan sille päälle, että voidaan tarkkailla miten se on sen kanssa. Yokon liikkuu paita päällä paremmin ja rennommin ja vaikuttaa siltä, että puku helpottaa Yokon olemista.

Maija Hietanen, koirakouluttaja.