Painevaatekartoitus / Lymed, Smartdog ky (Katriina Tiira), Movet Oy, Poliisikoiralaitos

Poliisikoiralaitoksen omistamat koirat ovat viime vuosina osallistuneet joihinkin tieteellisiin tutkimuksiin ja kartoituksiin. Kolme niistä on keskittynyt poliisikoirien terveyden ja hyvinvoinnin lisäämiseen ja yhden avulla on tarkasteltu koiran persoonallisuuden yhteyttä räjähdekoirien tasokokeissa menestymiseen. Lymed osallistui painevaatekartoitukseen, jonka tarkoituksena oli selvittää voisiko Lymed-painevaate lievittää joidenkin koirien negatiivisia tuntemuksia automatkustamiseen tai johonkin muuhun koirakohtaiseen ongelmaan liittyen. Seuraavassa lyhyt kuvaus painevaatekartoituksesta, sen taustoista sekä tuloksista.

Painevaatekokeiluun ilmoittautui kymmenen (N=10) poliisikoiraa, joiden ongelmat liittyivät autossa matkustamiseen, liikkumiseen jollakin koiralle epämieluisalla alustalla, eroahdistustyyppiseen käyttäytymiseen tai näiden yhdistelmiin. Kokeiluun osallistuneille koirille valmistettiin yksilöllinen Lymed-painevaate.

Aineisto ja menetelmät olivat seuraavat:
Koirista kahdeksan oli belgianpaimenkoira malinoisia ja kaksi labradoria. Painevaatteen vaikutusta pyrittiin havainnoimaan siten, että järjestettiin kaksi identtistä testipäivää, joissa koira altistettiin ongelmakäyttäytymiselle.

Ensimmäisenä testipäivänä koiran ongelmaa tarkkailtiin ilman Lymed-painevaatetta. Toisena, mahdollisimman samanlaisena testipäivänä koiran ongelmaa tarkkailtiin Lymed-painevaate koiran päälle puettuna. Testipäivinä koiran käyttäytyminen ongelmallisessa tilanteessa videoitiin, siltä mitattiin kortisoli- ja kreatiiniarvot sekä sen aktiivisuutta mitattiin FitBark-mittarilla. Testipäivät olivat aikataulutettu siten, että kaikki tapahtumat koiran ruokinnasta ja ulkoilutuksesta lähtien suoritettiin samoina kelloaikoina. Edellä mainittujen mittausten lisäksi ohjaajan ajatuksia ja kokemuksia kartoitettiin koiran käyttäytymiseen liittyvällä kyselyllä, molempiin testipäiviin sekä työtehtäviin liittyen.

Tuloksista voidaan tiivistää seuraavaa:
– Yhdeksän ohjaajaa koki, että painevaate rauhoittaa koiraa asteikolla vähän – erittäin paljon
– Ohjaajista kuusi koki, että painevaatteesta oli vähän – erittäin paljon apua koiran ongelmakäyttäytymiseen
– Puolet vastaajista puolestaan koki, että painevaate auttaa keskittymään myös työtehtäviin vähän – paljon
– Neljä ohjaajaa ei osannut vastata työtehtäväkysymykseen ja yhden mielestä painevaatteella ei ole vaikutusta koiran keskittymiskykyyn työtehtävällä

Kortisolimittaus ei osoittanut tilastollisesti merkitsevää eroa kahden testipäivän välillä (t=0,841, df=9, N=10, p=0,422), joskin joidenkin koirien kortisoliarvo oli lähes puolittunut toisena testipäivänä, kun koiralla oli Lymed-painepuku yllään. Vastaavasti yhden koiran kortisoliarvo oli noussut voimakkaasti.

Lymed-painevaatteesta saadut kokemukset osoittavat, että jotkut koirat saavat huomattavaa helpotusta mittatilauspainevaatteen käyttämisestä. Jatkotutkimukset olisivat kuitenkin tarpeen, jotta voitaisiin tarkemmin sanoa, millaisiin ongelmiin ja millaisilla koirilla olisi hyödyllisintä käyttää Lymed-painevaatteita.